maanantai 10. joulukuuta 2012

Marraskuun voittaja on arvottu!

Marraskuun haasteessa arpaonni suosi Annea, jonka hyvän idean ommeltuihin lahjapusseihin löydät täältä. Paljon onnea Anne!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukuun haaste: Korvakorut

Joulukuussa askarrellaan korviksia! Tee itsellesi asun kruunaavat korvakorut tai anna itse tehdyt korut lahjaksi! Korvakuorut voit huovuttaa, tehdä helmistä tai vaikka askarrella paperista. Anna mielikuvituksen lentää! Jouluna saa kimmeltää.


”Nämä korvikset oli tosi helppo ja nopea tehdä. Tarvittiin helmiä, 2 korupiikkiä, hopeoidut korvakorun koukut (2 kpl) ja pihdit.”

Terveisin,

Taija




Salainen intohimoni on valmistaa siemenhelmistä koruja. Korvikset ovat tehty peyotetekniikalla. Lehden muoto saadaan käyttäen hyväksi peyoten kaventamista ja leventämistä.

Kristiina


Nämä korvikset olen tehnyt kutistemuovista. Ensin leikkasin häkit big shotilla ja sen jälkeen pienensin ne oikeaan kokoonsa uunissa.

Emmo


Pikkujouluihin syntyvät korvikset kädenkäänteessä pienistä lasisista joulupalloista, korviskoukuista sekä korulenkeistä. Mukavia juhlia kaikille, Mira

Blogittomat voivat osallistua haasteeseen lähettämällä kuvan työstään osoitteeseen emmo@amalia.fi. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan Readmen sponoroima kirjapalkinto. Osallistumisaikaa on joulukuun viimeiseen päivään asti.

Sähköpostilla osallistuneita töitä:


Miia: "Osallistun joulukuun korvishaasteeseen söpöllä rusetti-ear cuff- korulla:)"

torstai 1. marraskuuta 2012

Marraskuunhaaste: lahjapaketti!

Joulu lähestyy, miten sinä paketoit lahjasi?

Koristeletko paperit vai teetkö ruusukkeet lahjan päälle?
Marraskuussa paketoidaan lahjoja! Inspiroidu Amalian Askatelijoiden upeista töistä tai keksi itse oma tyylisi. Vai olisiko sinulla vanha hyväksi havaittu tekniikka, jonka voisit jakaa muille?



Minulla on meneillään, tai pikemminkin jatkuu, joku pastellikausi. Päätin
tehdä kaksi pikkuruista lahjapakkausta tulitikkurasioita käyttäen. Näitä
voisi käyttää vaikka korujen taikka muiden pienen esineiden antamiseen
lahjaksi. Kuviopaperipalasilla pääsee näiden kanssa pitkälle. Koristeeksi
laitoin aika paljon kaikkea, jotta rasiat näyttävät runsailta.

-Riikka






Päällystin talteen ottamani pullokotelon roskalavalta löydetyn, vanhan kirjan sivuista repimilläni palasilla. Kiinnitykseen käytin mattapintaista servietti- eli decoupagelakkaa, jota levitetään ensin kiinnitettävälle pinnalle sekä vielä kiinnitettävän palan päälle. Kiinnitin pieniä paloja kerroksittain hieman limittäin, jotta koko pinta täyttyi.




Tavallisesta paperipussistakin saa näyttävän leimaamalla ja koristeita lisäämällä. Joskus yksinkertainen on kauneinta, lisää kakkupaperia ja paperinarua ja koristelu on valmis!

-Emmo 



Löysin varastoistani valkoisen pahvirasian, jossa olin saanut lahjaksi
korun. Päällystin rasian vintage-henkisellä paperilla, reunat tuputtelin
mustalla leimasinvärillä. Taittelin päälle Tim Holtzin
rosettikukka-stanssilla leikatun kukan, sen päälle liimasin kauniin ja
erikoisen napin. Kukan alla oleva pitsi oli valkoinen ja tähän työhön liian
”kovan värinen”, joten värjäsin sen Distress Inkin sävyllä Victorian velvet.
Tähän pakettiin sujahtaa ehkä korvikset ystävälleni.”

-Taija


Blogittomat voivat osallistua haasteeseen lähettämällä kuvan työstään osoitteeseen emmo@amalia.fi. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan Marianne Designin sponsoroima palkinto. Osallistumisaikaa on marraskuun viimeiseen päivään asti.

Tässä vielä Eiran tekemät paketit!

 

maanantai 29. lokakuuta 2012

Lokakuun haasteeseen osallistuvia töitä


Lokakuun haasteena oli käyttää talouspaperia. Askartelin Mazebookin joulukalenteriksi (6x skräppikartonki, sivut 15x15cm), kanteen koristeeksi vuosia sitten jemmattua punatulkkutalouspaperia. Liimailin talouspaperin decopage-lakalla kartongille, leikkasin punatulkut irti ja stanssasin valkoisesta osasta kuusen oksat. Punatulkkuihin lisäksi matte accentsia.

terv. Eira

tiistai 9. lokakuuta 2012

Syyskuun haasteen voittaja arvottu

Syyskuun sadonkorjuuaiheiseen haasteeseen saapui mitä upeampia ja insiroivempia töitä. Kiitos kaikille haasteeseen osallistuneille! Syyskuun haasteen voiton nappasi tällä kertaa Pöydän Kulmalla Näpertelijä tällä suloisella kortilla. Onnea voittajalle! Olethan yhteydessä mira@amalia.fi, niin saadaan palkinto lähtemään sinulle.

Muistakaahan osallistua lokakuun haasteeseen, jonka aiheena siis on talouspaperi.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Talouspaperihaaste

Talouspaperi: Käytä työssäsi talouspaperia. Talouspaperikin on monimuotoinen askartelumateriaali, miten sinä käytät sitä askarteuissa?

Inspiroidu Amalian askartelijoiden töistä tai keksi oma tapasi hyödyntää arkista materiaalia.


Kaksi kukkaruukkua olivat pitkään lojuneet käyttämättöminä, koska ne eivät sopineet nykyiseen kotiimme oikein mitenkään. Kun näin Emmon tekemät kirjankannet livenä, tiesin haluavani ehdottomasti kokeilla joskus jotain vastaavaa itsekin. Inspiraatio iski Amalian talouspaperihaasteen myötä, mutta soveltamiseksihan homma meni. En nimittäin käynyt katselemassa mitään ohjeita, vaan työstin ruukkuja fiilispohjalta ja Emmon kertomien, ei kovin tarkasti mieleeni painuneiden työskentelyohjeiden perusteella.


Maalasin ruukut ensin gessolla, koska en ollut varma, tarttuisiko servietti/decoupagelakka kiinni kiiltävään pintaan. Tämän jälkeen kiinnitin ruukkujen pintaan talouspaperia serviettilakan kanssa ja tein tarkoituksella pinnasta epätasaista. Seuraavaksi maalasin pinnan jälleen gessolla. Jatkoin työstämistä erivärisillä akryylimaaleilla, joita maalasin pintaan ja pyyhin tämän jälkeen suurimman osan maalista pois. Väreinä käytin tumman vihreää, kahta eri ruskeaa, okraa ja vaalean vihreää viimeisenä. Maalikerroksia tuli siis useita ja aina välissä annoin maalin kuivua, ainakin suurinpiirtein. Näin ruukkujen epätasainen pinta korostuu kivasti ja ruukut näyttävät mielestäni ihanasti metsäisiltä. Nyt ne sopivatkin hyvin olohuoneeseemme ja tarkoituksenani olisi tehdä niihin syksyllä sammaleiset asetelmat.





"Nathalie Kalbach järjesti vuoden alussa "Creative Jump Start" -nimisen
blogitapahtuman. Tapahtumassa Cuchy näytti miten wc-paperista saa tehtyä
ATC-korttipohjan. Innostuin tekniikasta valtavasti. Nyt tähän haasteeseen
kokeilin samaa tekniikkaa talouspaperin kanssa, mutta se ei toiminut yhtä
hyvin. WC-paperissa kerrokset eivät erotu valmiissa palassa juuri
ollenkaan, mutta talouspaperiin kerrokset jäivät näkyviin. Toisaalta ne
antavat ihan hauskaa ilmettä. Lisäsin taustalle myös yhden arkin
talouspaperia gessolla."

-Riikka










 ”Näissä atc-korteissani on pohjana talouspaperi. Pohjat syntyivät ”vahingossa”, kun testailin alkoholimusteita ja pyyhin talouspaperilla
ylimääräisiä värejä. Askartelupöytää siivotessa olin heittämässä talouspaperimyttyjä roskiin, kun näin niissä mahdollisuuden uudelleenkäyttöön: värit olivat raikkaita ja upeita korttipohjiin. Sitten suoristelin paperit, irrotin kerrokset toisistaan ja laitoin 2-puoleisella tarrateipillä kiinni atc-korttipohjaan. Kahdessa atc-kortissa (kuvassa ylemmät kortit) on talouspaperiin leimattu lisäksi mustalla ”halkeamaa”  (Crafty Individualsin leima), alimmissa korteissa värjäytynyt talouspaperi  näkyy vähän paremmin. 
Eikö ole upeita sävyjä?”

-Taija 


 Blogittomat voivat osallistua haasteeseen lähettämällä kuvan työstään osoitteeseen emmo@amalia.fi. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan Marianne Designin sponsoroima palkinto. Osallistumisaikaa on lokakuun viimeiseen päivään asti.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Syyskuun haasteeseen osallistuvia töitä

Kortin materiaalit omista laatikoista ja taustaa kokeilin ensimmäsitäkertaa maalarinteippi tekniikkaa :) -Mervi


-Kristiina

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Lisää inspiraatiota syksyyn!

Tässä vielä lisää skräppäys  inspiraatiota syyskuun haasteeseen Riikalta ja emmolta.

Minulla ei ollut vielä tältä vuodelta varsinaisia sadonkorjuukuvia, mutta kesällä tuli napattua otos kerätyistä luonnonkukista - ovathan nekin tietynlaista satoa. Lisäilin kuvan ympärille syksyisiä värejä ja piilotettu journaling kertoo myös satokaudesta. Siitä tuli sen verran henkilökohtainen, että nappasin kuvat ennen kuin kirjoitin edes tekstin. -Riikka






Kesäkurpitsaa tulee näin syksyisin ihan huikeita määriä! Tänä vuonna teimme Kesäkurpitsa raparperihilloa jonka ohje tulee tässä:
  • kesäkurpitsaa, kaksi isoa
  • raparperiä, isohko satsi, noin 15 vartta
  • puoli purkkia marmeladisokeria
  • puoli pussia hillosokeria
  • tavallista sokeria varmuuden varalta
  • kanelia, kardemummaa ja muita mausteita maun mukaan
Pese, pilko ja kuori raparperit. Laita kattilaan ja tilkka vettäpohjalle, etteivät  palapohjaan. Laita kattila tulille miedolla lämmöllä. Kuori kesäkurpitsat jos ne ovat isoja. Poista siemenet lusikalla, pilko ja laita kattilaan raparperien kaveriksi. Mausteet perään. Anna kiehua pehmoiseksi. Lisää sokeri, keitä vielä hetki.

Purkita kuumana. Nauti kylmänä.

-emmo



tiistai 4. syyskuuta 2012

Elokuun voittaja!

Elokuun haasteeseen tuli upeita töitä! Kiitos kaikille osallistujille.
Tällä kertaa arpaonni suosi Mariaa.

Nyt katse kohti syksyä ja sadonkorjuuta. Lisäinspiraatiota tulossa vielä puolen kuun aikoihin!

Syksyisin terveisin, emmo


lauantai 1. syyskuuta 2012

Syyskuun aiheena on sadonkorjuu

Syksy on sadonkorjuun aikaa, miten se näkyy askartelussa. Kranssi, kortti vai sadonkorjuujuhlat?

Alla Amalian Askartelijoiden inspiroivia töitä!

Kortin suunnittelu alkoi 3D-kuvan kokoamisesta. Silppulaatikostani löysin pari erilaista syksynsävyistä paperia. Nauhalaatikosta ruskeaa ja oranssia nauhaa. Onnea-tagin pohja on tehty Sizzixin lippustanssilla (”Tickets”). Eyelettejä eli sirkkoja minulla tulee aika vähän käytettyä, mutta tällä tavalla niistä saa kivannäköiset (oranssi nauha ristissä sirkkojen läpi).”


Terkuin, Taija





Tein skräppisivun yksinkertaisista aineksista yhden jo aiemmin tekemäni sivun kaveriksi. Aiemmassa sivussa on otsikko, joten tähän en sitä laittanut. Tässä sivussa on puhelimella napattujen retrokuvien lisäksi kuviopaperia, kuvioteippiä, ompelukoneella ompelua sekä muutama leimattu sieni.



Innostuin kokeilemaan Marikan suomenkielistä tri shutter card -ohjetta. Kortti olikin helppo tehdä ja yksinkertaisillakin koristeluilla siitä tuli minusta mukavan näyttävä. Käytin kortissa sienikuvioista kuviopaperia sekä samaisen paperin toista puolta. Lisäksi vähän teippipätkiä, ompelukoneella ompelua, tulostettu lappu ja sen päällä valmis sienikuvio sekä teksti kirjaintarroilla (mikä ei näy tässä kuvassa).

-Maikko





 -Mira

Blogittomat voivat osallistua haasteeseen lähettämällä kuvan työstään osoitteeseen emmo@amalia.fi. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan Marianne Designin sponsoroima palkinto. Osallistumisaikaa on syyskuun viimeiseen päivään asti.


Askartelu iloa!

-emmo

perjantai 10. elokuuta 2012

Elokuun haasteeseen osallistuvia töitä

Oman lomani kunniaksi päätiin osallistua elämäni ekaan haasteeseen. Tavallisesti skräppään aina kun vapaa-aikaa vain on. Nappihaasteeseen päätin osallistua mökistä löytyvillä tarpeilla. Olen viimeksi virkannut peruskoulussa joten kiitos youtuben että pääsin edes alkuun. Aluksi tein kukan ja ihmettelin että mihin sen laittaisin. Näin koulujen alkamisen kunniaksi päädyin tekemään penaalin :) 
tekijä AA Heidi

Tekijä Riikka



Olen hurahtanut nappeihin. Aikaisemmin tein paljon koruja siemenhelmistä, mutta nyt minulle on avautunut aivan uusi maailma nappien myötä. -Kristiina



Tekijä: Eira

tiistai 7. elokuuta 2012

Intohimona Askartelun elokuun haaste!

Tällä kertaa inspiroidutaan väreistä!


Hae inspiraatiosi näistä kesäisistä väreistä. Anna mielikuvituksen lentää, työsi voi olla paperiaskartelua, koru, virkkaus tai vaikka lampun varjostin!

Vahvat värit sopivat mainiosti miehen synttärikorttiin. Doodle Factoryn leimakuva sai käteensä ison määrän ilmapalloja onnea toivottamaan.


Innostuin uusista sizzixin teristäni. Leikkasin pitsireunaa ja värjäsin sitä reunoilta musteella. Lintuaiheen embossasin ruskean ja keltaisen sävyillä. Perhonen on craft stamper -lehden mukana tulleen ilmaisen leimasimen paketista leikattu. Teksti kertoo "ongelmistani" kameran tarkentamisen kanssa, ne ratkesivat pienellä säädöllä.


Työsi voit joko linkittää kommentoimalla tähän kirjoitukseen tai lähettää osoitteeseen emmo@amalia.fi. Osallistumisaikaa on 15.8.2012 asti.

Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan liput kahdelle Intohimona Askartelu -tapahtumaan!

Mukavia askarteluhetkiä Toivoo, Emmo

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kesähaasteen voittaja

Suurkiitos teille kaikille kesähaasteeseen osallistuneille! Haasteeseen osallistui huiman paljon kauniita töitä. 

Palkinnon arvonta suoritettiin tuttuun tapaan random.orgilla ja voittajaksi tuli Eemeli! Paljon onnea! Tässä linkki Eemelin rauhalliseen ja tyylikkääseen osanottokorttiin.

Kuten elokuun haasteesta käy ilmi, tämä on viimeinen kirjoitukseni tänne haasteblogiin. Haasteet siirtyvät emmon haltuun, mutta töitäni näkyy vielä inspiraatiota antamassa jonkun tovin. Kiitokset tästä ajasta ja ihanaa, askartelun täytteistä syksyä!

Elokuun haaste, nappi

Hei kaikki!

Amalian haasteissa tapahtuu, sillä minä, emmo, siirryn Riikan tilalle vetämään haastei ta. Onneksemme Riikka kuitenkin vielä jatkaa mukana tiimissä ja inspiroi meitä upeilla töillään ainakin jouluun asti. Amalian askartelijoihin voit tutustua täällä.

Ilokseni voin kertoa vielä muitakin uutisia! Amalian Askartelijoista Elina on nimittäin valittu sizzixin tiimiin! Tämä tarkoittaa, että Elina suunnittelee jatkossa töitä myös tänne. Hienoa Elina :)

Mutta sitten tämän kuukauden haasteeseen.

Elokuun aiheena on NAPPI. Miten sinä käytätä nappeja askartelussa? Voit osallistua, kortilla, skräppisivulla, villatakilla tai vaikka tyynynpäälisellä. Napeista on moneksi! Ne voivat olla koko työn materiaali tai kaunis yksityiskohta.

Inspiroidu Amalian askartelijoiden upeista esimerkkitöistä!

Lähes jokaisessa skräppisivussani on koristeena muutama nappi. Kiinnitän
napit yleensä liimalla – myös silloin, kun pujottelen napin läpi lankaa tai
nyöriä. Tästä sivusta halusin tehdä iloisen väri-ilottelun, ja eriväriset ja
–kokoiset napit sopivat mielestäni tähän teemaan oikein hyvin.

Innostuin tekemään yksinkertaisia kortteja kohojauheiden avulla. Kauniin linnun olin leimannut jo aiemmin Amaliassa valkoiselle paperille, joten leikkaisin sen irti ja suihkutin päälle keltaista mistiä. Samaa mistiä on suihkutettu myös taustakartonkiin, joka on ekokartonkia, kuten taitettava korttipohjakin. Napit on stanssattu Marianne Design Creatables -stanssilla ja päällystin nekin samalla kohojauheella kuin linnussakin on käytetty: WOW Metallic Copper.

"Nappeja tulee askartelussa yleensä käytettyä vain korteissa. Nyt niistä
syntyi korvikset. Huovutettu villapallo ja pikkiriikkisiä nappeja
ommeltuna, ja korvakorukoukku; Helppoa ja kivaa!"

Minulla on käytössäni mummolta saatuja kierrätysnappeja isot kasat. Hänellä on tapana ratkoa napit irti kaikista vaatteista mitkä ovat muutoin käyttökelvottomia. Napit tuovat minusta hauskan lisän skräppäykseeni. Sininen on harvoin käyttämäni väri joten sen värisiä koristeita ei hirveästi varastoistani löytynyt. Napit tulivat siis tarpeeseen!
-emmo


Blogittomat voivat osallistua haasteeseen lähettämällä kuvan työstään osoitteeseen emmo@amalia.fi. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan Amalian sponsoroima palkinto. Osallistumis aikaa on elokuun viimeiseen päivään asti. 

Askartelu iloa!

-emmo

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Intohimona Askartelu -haaste

Intohimona Askartelu -tapahtuma lähenee ja sen kunniaksi julkaistaan ylimääräinen kesäbingo!


Tämän kesäisen bingoruudukon myötä voi taltioida kesämuistoja skräppisivuksi, tehdä korun kesän juhliin tai vaikkapa rantakassin! Muuta rajoitusta ei siis ole kuin se, että työstä löytyy yksi bingorivi.

Alla olevasta ruudukosta tulee valita kolmen ruudun rivi joko pystyyn, vaakaan tai kulmittain ja toteuttaa sen mukainen askartelu.

Tässä Maikon inspiroituminen
 Miran kesähameen tuunaus.

Ja Emmon skräppisivu.

Työsi voit joko linkittää kommentoimalla tänne tai lähettää osoitteeseen emmo@amalia.fi. Osallistumisaikaa on 31.7.2012 asti.

Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan liput kahdelle Intohimona Askartelu -tapahtumaan!

Mukavia askarteluhetkiä Toivoo, Emmo

PS. Muistithan Amalian oman kesähaasteen jonka aiheena ovat kukat!

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kesähaasteeseen osallistuvia

Tähän postaukseen liitetään sähköpostilla tulleiden osallistumisten kuvat. Kiitos osallistujille!

Bobimummon kaunis kirjakortti:


Eiran huikea teepaketti:




perjantai 1. kesäkuuta 2012

Toukokuun voittaja

Toukokuun bingohaaste inspiroi moniin erilaisiin, hienoihin töihin. Kiitos kaikille osallistuneille!

Arvonnassa onni suosi Eiraa, paljon onnea! Eiran sivussa oli romanttinen tunnelma ja rivi ommel-nauha-valokuva. Lähetäthän yhteystietosi Miralle osoitteeseen mira (a) amalia.fi palkinnon lunastusta varten! 

Arvonnassa käytettiin random.orgia.

Kesähaaste

Aurinkoa ja lämpöä! Koska haasteblogi lomailee heinäkuun, tähän haasteeseen on osallistumisaikaa tavallista enemmän. Kesäkuun haasteena on kukka. Tulkinta on vapaa - työssä tulee olla kukka tavalla tai toisella.

Osallistumisohjeet löydät sivupalkista. Aikaa osallistua on heinäkuun viimeiseen päivään asti. Osallistujien kesken arvotaan Amalian sponsoroima palkinto. Voittaja ilmoitetaan elokuun alussa täällä blogissa.

Alta löytyy Amalian Askartelijoiden tulkintoja aiheesta. Ihanaa ja kukoistavaa kesää!

Jankan iloinen kranssi



"Tein kukilla koristettu ovikranssin haasteeseen. Taitoin paperista eri kokoisia kukkia ja  koristelin keskustan napeilla. Liimasin kukat kuumaliimalla kranssiin."

Maikon raikas kortti


"Harjoittelin embrossausta ja käytin kokeilupaperit yksinkertaiseen ympyräkukkaan, jossa on kolme erikokoista, rytistettyä ympyrää on kiinnitetty toisiinsa haaraniitillä. Lisäksi kortissa on kakkupaperia, puuväreillä väritetty leimakuva (ensimmäisiä värityskokeilujani) ja paria nauhaa. Tekstiä en laittanut, kun ei ollut vielä tarvetta millekään erityiselle onnittelulle."

Merkun kaunis minialbumi


"Päätin tehdä Amalian kurssilla (Musteet tutuiksi) tekemistäni kokeilukorteista minialbumin. Leikkasin vanhasta pahvilaatikosta albumiin sivut. Pahvisivujen reunat on käsitelty Distress Ink- musteilla. Kanteen laitoin koristeiksi mustekurssilla värjäämäni (alkoholimusteet) kiekurakoristeet sekä perhosen. Kukat olen leikannut valkoisesta kartongista ja värjännyt vihreällä ja sinisellä Glimmer-mistillä. Kukkien keskustan koristeet saimme myös em kurssilla."


Pian mainiot rintarossit 




"Globe-Hope toki innoitti mua kokeilemaan ihan itse, ja kun vastaan tuli erityisen edullisia vanhoja vetoketjuja, miksipä en kokeilisi. Tarvikkeina siis vetoketju, ompelulankaa ja neula, nappi tms koriste sekä rintaneula tausta (tai hakaneula tai pinni tai mitä sit haluukin käyttää)."


Riikan kukikas skräppisivu




"Tässä sivussa on kukkia niin pohjassa kuin koristeissakin. Vaikka aihe itse ei olekaan kukka, sopivat kukat tyttömäiseen sivuun oikein mainiosti."

 Miran video aiheesta Washi-kukka